Sodarikolliset Saksassa: Oikeus tai piilottaminen?

Sodarikolliset Saksassa: Oikeus tai piilottaminen?

Berlin, Deutschland - Kysymys siitä, onko Saksa turvallinen satama sotarikollisille, ei vain lakimiesten lisäksi myös asianomaisia ​​yhteiskuntaa. Tämä räjähtävä aihe syvenee uudessa sarjassa "Amnestie Saksa" WDR 5: llä, jota moderoi Azadê Peşmen, tämä räjähtävä aihe. Viiden osan sarja valaisee Saksassa asuvien sotarikollisten tapauksia heidän julmuuksistaan ​​huolimatta ja herättää siten kysymyksen siitä, kuinka pitkälle oikeudenmukaisuuden saavuttaminen voi saavuttaa. Erityisesti Syyrian entisen salainen palvelu Eversti Anwar Raslanin kanssa antaa pelottavan käsityksen siitä, mikä näyttää mahdolliselta Saksassa. Pakolainen tunnusti hänet Berliinissä ja kohtasi häntä rikoksissaan, jotka olivat Koblenzin oikeudenkäynnissä. Uhrien oikeudenmukaisuuskysymys on toistuvasti käynnistynyt. [WDR] raportoi, kuten argentiinalaisen armeijan komentaja Luis Kyburg, asui Berliinissä häiritsemättä, vaikka häntä etsitään ihmisyyttä vastaan ​​rikoksista. Miksi häntä ei toimiteta Argentiinaan?

Yksi yleisimmistä tekosyistä passiivisuudelle on kansainvälisten lakien virheellinen toiminta. Bundestag tunnusti holodomorin, kansanmurhan, joka maksoi jopa seitsemän miljoonaa ukrainalaista 1930 -luvulla "murhana nälän kautta". Tämä lähettää vahvan poliittisen merkin, mutta liittyy siihen, että tällaisen joukkovoiman käsittely voi kestää vuosikymmeniä. [Deutschlandfunk] korostaa, että kansanmurhan laillinen määritelmä, jolle oli ominaista Raphael Lemkin vuonna 1944 ja joka kirjattiin YK: n kansanmurhan yleissopimuksessa vuonna 1948, on sekä laillinen että poliittinen merkitys. Tämä yleissopimus on reaktio kansallissosialistien julmuuksiin ja se sulkee pois koskemattomuuden valtionpäämiehille, mikä on keskeinen merkitys sotarikollisten vainosta Saksassa.

kansanmurha ja oikeudenmukaisuus

Mutta mikä todella määrittelee kansanmurhan? YK: n kansanmurhaympäristön mukaan se on tappioita, vakavien kärsimysten lisäämistä tai ryhmää, jotka pyrkivät tuhoamaan ryhmän. [Völkermurmord -yleissopimus] puhuu tässä toimien yhteydessä, jotka ovat sitoutuneet kansallisiin, etnisiin, rodullisiin tai uskonnollisiin ryhmiin. Tämä määritelmä varmistaa, että tuhoamis aikomusta pidetään jo kansanmurhana riippumatta siitä, kuinka monta jäsentä todella tapettiin.

paljastaa myös menneisyyden katsauksen, että oikeudenmukaisuuden harjoittaminen usein pysähtyy. "Amnestie Saksan" viimeisessä jaksossa keskustellaan vuoden 1993 Sivas -hyökkäyksestä, jossa islamistit löysivät hotellin, jossa Alevi -festivaalin osallistujat oleskelivat. Jotkut tekijöistä asuvat edelleen Saksassa vuosikymmeniä myöhemmin. Miksi maailmanlaki -periaatetta ei sovelleta täällä? Nämä kysymykset kulkevat koko sarjan läpi ja osoittavat, että se on paljon enemmän kuin lailliset määritykset. Viime kädessä on sosiaalinen tehtävä käsitellä sekä menneisyyttä että vastata ihmiskunnan pehmeisiin kysymyksiin.

Elämä sellaisilla ratkaisemattomilla kysymyksillä ei vain vaadita oikeudellista käsittelyä, vaan myös sosiaalista uudelleenarviointia. Historiallisen kuorman vuoksi tie oikeudenmukaisuuteen voi olla kivistä, mutta se johtaa väistämättä koulutukseen ja kriittisiin perusteisiin. Yllätetään, mitkä kehitys muovaa sekä oikeudellista kehystä että sosiaalista tietoisuuttamme tulevina kuukausina.